Joulutauko harjoituksissa

Seuran ohjatut harjoitukset ovat joulutauolla 23.12.2024–6.1.2025. Uusi harjoituskausi alkaa siis tiistaina 7. tammikuuta. Tauon aikana salilla voi kuitenkin käydä harjoittelemassa omatoimisesti muiden halukkaiden kanssa seuralle normaalisti varatuilla vuoroilla.

Mukavaa joulun aikaa kaikille!

Kenjutsun talvileiri

Leiriesite

Kenjutsun valtakunnallinen talvileiri järjestetään perinteiseen tapaan Helsingissä loppiaisena 4.–5.1.2025. Leirin ohjaajina toimivat Norjan kenjutsun pääohjaaja Shihan Ottar Vassenden sekä Suomen Shihan Kimmo Tenhunen ja muut kotimaiset huiput.

Leirin aikataulu on nähtävissä oheisesta esitteestä.

Junnu-jutsun aloitus

Junnu-jutsuun otetaan uusia harrastajia mukaan Oulussa noin tammikuun puolivälistä alkaen. Tarkka alkamispäivä vahvistuu piakkoin. Harjoituksia pidetään kerran viikossa maanantaisin klo 18:30–19:30. Junnu-jutsu on tarkoitettu noin 9–12-vuotiaille pojille ja tytöille, mutta junioreiden ryhmässä voi kuitenkin jatkaa harjoittelua 15 vuoden täyttämiseen asti. Mukaan pääsee hyvin koko alkuvuoden ajan!

Näytä vanhentuneet tiedotteet